Mitä suomalaiset tienaavat ja paljonko siitä säästetään – Pohdinta suomalaisten taloudenhallinnasta

**

Viime viikkojen aikana mediasta on löytynyt mielenkiintoista tietoa suomalaisten tuloista ja varallisuudesta. Tämä ”harvinainen” tieto, niin kuin iltapäivälehdet sitä nimittävät, kertoo eri tarinoita suomalaisista ja heidän rahankäytöstään riippuen siitä, miten tilastoja tulkitsee.

* Varoitus: Kirjoitus on tarkoituksella hieman provosoiva. Jos provosoidut helposti, etkä halua provosoitua, lopeta lukeminen tähän. *

Yleinen tapa Suomessa on nähdä, että pienellä palkalla ei voi elää eikä varsinkaan säästää ja jos tienaisi ”paljon” niin helppohan sitä olisi säästää. Se mitä paljon sitten tarkoittaa, nousee yhtä nopeasti, kuin palkkakin. Mitä enemmän tienaa sitä tietoisemmaksi tulee verotuksen vaikutuksesta. Jos alkuun tienasi esimerkiksi 2000€/kk ja ajatteli, että 4000€/kk olisi tarpeeksi suuri summa, niin sen saavutettua summa onkin jo muuttunut 6000€/kk.

Viime kuussa Elinkeinoelämän valtuuskunta määritti, että keskiluokkaan kuuluu suomalaisista 68%. Kuuluaksesi keskiluokkaan tulee tulosi ennen veroja olla 1900€ - 6400€/kk. Käsi ylös, kuinka moni blogin lukijoista kuuluu keskiluokkaan? Villi arvaus, jos käyt töissä ja luet tätä blogia, kuulut keskiluokkaan. Voi olla, että blogiin on eksynyt joku joka ei käy töissä 40h/ viikossa, eikä siksi tienaa 1900€/kk tai joku joka tienaa yli 6400€/kk. Luulen kumminkin, että he ovat poikkeustapauksia.

Moni varmasti ihmettelee miten 6400€/kk tienaava voi kuulua keskiluokkaan. Sehän on hirveästi rahaa! No tutkitaanpa paljonko summasta jää käteen. Selkeyden vuoksi oletetaan, että henkilö asuu Helsingissä ja on alle 53 vuotias. Jos hän tienaa 1900€/kk, käteen jää 1587€. Jos hän tienaa 6400€, käteen jää 4076€. Erotus on siis 2489€/kk. No onhan tuo suuri summa, mutta kun tulot nousevat 4500 euroa eli 3.3 kertaistuvat, niin käteen jäävä osuus on vain 1.8 kertainen. On myös huomattava, että tämän skaalan keskellä oleva tienaa 4150€/kk ja hänellä käteen jää 2898€. Eli 1311€ enemmän. On sanomattakin selvää, että jokainen tienaa mielellään enemmän ja luettelemani erot ovat suuria summia. Eivät ne kumminkaan niin suuria ole, että keskiluokan toisessa päässä voisi käyttää rahaa ilman harkintaa ja että toisessa edes harkinta ei auttaisi. Sitä paitsi, tässä vertailin vain verokortissasi lukevaa määrää. Todellisuudessa Suomessa maksetaan vielä työnantajamaksut, osaa palkastasi mitä et edes ikinä näe.  (Jos olet kiinnostunut laskemaan veroarvioita nopeasti, suosittelen http://www.totuusveroistasi.fi)

Suomessa on jatkuva keskustelu tuloeroista, mutta harvoin pysähdytään miettimään, kuinka paljon tuloeroja voi kaventaa, ennen kuin olemme tilanteessa missä Suomessa ei enää kannata asua, jos tekee vähänkin vaativampaa työtä. Aihe on kaiken lisäksi hirveä tabu Suomessa ja tuomalla asian esiin saan osakseni vähintäänkin hiljaista paheksuntaa, jos en suoria kommentteja. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että omat palkkatuloni, osuvat tämän Elinkeinoelämän valtuuskunnan määrittelemän keskiluokan alapäähän, mutta ovat joitakin satasia yli 1900€/kk.

Sen lisäksi, että Suomessa ei voi keskustella tuloerojen kasvusta olematta niitä vastaan, ei Suomessa myöskään saa keskustella siitä miten paljon vaativampaa tai tuottavampaa 6400€/kk tienaavan työ on, kuin mitä 1900€/kk on. Poikkeuksia varmasti löytyy jälleen, mutta keskimäärin 6400€/kk tienaava on töissä käytännössä 24h / 7 päivää viikossa. Eli hän on aina tavoiteltavissa, kun taas 1900€/kk tienaava tekee työtä missä ollaan tasan 37,5h viikossa töissä ja jos menee yli, niin sitten saa korvausta. Molemmat kuuluvat keskiluokkaan, mutta vastuu on aivan eri tasoa. Siitä syystä monissa muissa maissa näiden töiden ansiotasoissa on hyvin suuret erot. Se, että Suomessa on näin kapeat tuloerot, on tietenkin hieno asia tasa-arvon kannalta. Enkä vähättele sen merkitystä. Mielestäni olisi kumminkin hyvä keskustella, että milloin mennään liian pitkälle? Milloin terve työvoima muuttaa esim. Amerikkaan, missä merkittävällä maisterin tutkinnolla tienaa keskimäärin noin $5000/kk ja summan ostovoima on suurempi, kuin 5000€/kk Suomessa. Itseäni ainakin välillä mietityttää, olisiko fiksua lähteä kasvattamaan omaisuutta Amerikkaan, kun keskimäärin tutkinnollani tienaa noin $70000 vuodessa, ilman että on edes johtavassa roolissa. Raha ei kumminkaan ole kaikki kaikessa.

Tarkoitukseni tässä kirjoituksessa ei ole herättää keskustelua Suomen politiikasta, niin kuin tähän mennessä voisi luulla. Tarkoitukseni on tuoda huomio siihen, että Suomessa eriarvoisuus tulotasoissa on hyvin minimaalista, vaikka paperilla erot saattaisivatkin näyttää suurilta. Suomessa lähes kuka vain voi aloittaa säästämisen ja jos tulosi ovat mielestäsi pienet, mutta kuulut ”keskiluokkaan”. Niin todennäköisesti voit säästää tuloistasi. Et ehkä pysty säästämään tuhansia euroja, mutta jos pystyt säästämään edes satasia, niin sekin kasvattaa varallisuuttasi pitkällä tähtäimellä. Varsinkin jos sijoitat säästösi fiksusti.

Tästä pääsemmekin seuraavaan tilastoon mitä halusin käsitellä: Suomalaisten kotitalouksien netto mediaani varallisuus on 107 200€.

Kuvalähde: Tilastokeskus (lisää tilastoja linkin takana)

Kuvaajasta voimme nähdä, että suomalaisten mediaani nettovarallisuuskaan ei ole kovin suuri. Omassa ikäluokassani oma varallisuuteni on tilaston valossa varsin suuri. Jo pelkästään salkkuni arvo yltää kotitalouksien mediaaniin 25-34 vuotiaiden joukossa. Mielestäni tilanne on varsin huolestuttava. On huomattava, että 25-34 vuotiaiden mediaania todennäköisesti laskee monen opiskelijan ”nolla varallisuus” tai jopa negatiivinen varallisuus ja vasta uransa aloittaneiden kertymätön varallisuus. Mutta tilanne ei mielestäni ole juuri sen parempi, kun katsotaan 35-44 vuotiaiden talouksien nettovarallisuutta. Mikä on hieman alle 100 000€.

Selvittääkseni valehtelenko, jos sanon että suurin osa suomalaisista kotitalouksista on kahden tai useamman henkilön kotitalous; katsoin tilastokeskuksen sivuilta, moniko Suomessa asuu yksin ja kuinka monta kotitaloutta Suomessa on. Yksinasuvia Suomessa oli 1,1 miljoonaa vuonna 2016 ja vuonna 2015 (en löytänyt 2016 tilastoa) kotitalouksien määrä oli 2,656 miljoonaa. Eli hyvin todennäköisesti yli puolet Suomen kotitalouksista on edelleen useamman, kuin yhden henkilön kotitalouksia. Lisäksi yksinasuvien määrä on suurempi nuorten ja vanhempien ihmisten joukossa alle 34v ja yli 55v.  Tästä voimme todeta, että suomalaiset eivät ole keskimäärin kovinkaan aktiivisia kerryttämään omaa varallisuuttaan.

Mielestäni tilastosta näkee, huolestuttavan selvästi, miten niinkin tasavertaisessa maassa, kuin Suomessa, vain harva ymmärtää varallisuuden kasvattamisen tärkeyden. Tilastoista voi arvioida, että suurimmalla osalla oma talo tai asunto on ainut varallisuuden kertymä. Mikä puolestaan tukee yleistä käsitystä suomalaisten talousosaamisesta.

Asiaa ei auta tapa millä media käsittelee näitä tilastoja. Esimerkiksi Uusi Suomi kirjoittaa asiasta otsikolla: ” Tilasto paljastaa kasvun: Rikkain 10 prosenttia omistaa jo 47 prosenttia suomalaisten varallisuudesta”. Jälleen jo otsikosta huokuu, että on ”rikkaitten” syy, että he omistavat lähes puolet suomalaisten varallisuudesta. Alla olevasta kuvaajasta voimme nähdä, että vain 5% suomalaisista kotitalouksista omistaa yli 700 000€ nettovarallisuuden.  
 

”Nettovarallisuuden (varat-velat) mediaani ja keskiarvo nettovarallisuuskymmenyksittäin vuonna 2016” Lähde: Tilastokeskus

En tiedä teistä, mutta mielestäni ei tarvitse tienata montaa tuhatta kuukaudessa, että voi nousta ”10% rikkaimpien” joukkoon. Tietenkin se vaatii säästäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Media Suomessa kumminkin lukee näitä tilastoja toteamalla, että suomalaisten on lähes mahdoton kerätä varallisuutta, koska edes 5% rikkaimmista suomalaisista talouksista ei ole miljonäärejä. Päätä sinä, miten itse näet asian, mutta oma talouteni taitaa olla rikkaimman kymmenyksen joukossa jo kymmenen vuoden päästä. Ainakin jos tilanne pysyy samana.

Mielestäni suomalaisten asenteet taloutta kohtaan pitäisi muuttaa. Miten se sitten tapahtuisi, olisi todennäköisesti koulun kautta ja lopulta median keskustelun kautta. Tällä hetkellä mediassa ei vain välttämättä itsekkään ymmärretä siitä tarpeeksi, että siihen voitaisiin vaikuttaa mullistavasti. Tosin jokainen pienikin asennemuutos voisi vaikuttaa suomalaisten haluun oppia asioista itse.

Mitä mieltä itse olet tilastoista ja pohdinnastani? Oletko kanssani samaa mieltä vai lähestyinkö asiaa liian uhkaavasti? Mielenkiinnolla odottelen, syntyykö tästä keskustelua ja mihin potentiaalinen keskustelu keskittyy.

**Kuvalähde: Pixabay - Markus Aalto

Kommentit

  1. Tuo on jännä tuossa keskiarvossa, että esim. 65-72 -vuotiailla ei ole hirveästi päälle 200000 varallisuus per kotitalous. Ainakaan ennen säästöaste ei ole ollut suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Voi olla, että tuossa ikäluokassa jo Suomen historia vaikuttaa. Näyttäisi kumminkin siltä, että asiat eivät tule muuttumaan lähi vuosikymmeninä jos päälle 50 vuotiaat eivät innostu sijoittamisesta ja säästämisestä oikein urakalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gofore listautumisanti – Turhauttavan kallista

Parisuhde ja sijoittaminen

Onko velallinen köyhä?