Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Bitcoinin arvo nousee, eikä loppua näy (vai näkyykö?)

Kuva
Bitcoinin arvo on noussut vuoden aikana aivan järjettömästi, ainakin jos vertaa perinteisiin sijoitusmuotoihin. Kirjoitus hetkellä bitcoinin arvo on noin 8290 dollaria eli noin 7070 euroa. Kuka olisi uskonut, että virtuaalivaluutta voi saavuttaa niin suuren hinnan ja vielä niin lyhyessä ajassa? Puoli vuotta sitten bitcoin oli ”vain” noin 2000 dollaria. Siinä vaiheessa hinta tuntui jo hurjalta ja osa myi kymmenkertaistuneet sijoituksensa, koska oli ostanut Bitcoinia viimeisen villityksen aikana muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä ennustukset Bitcoinin lähiaikojen arvosta käyvät kuumina. Uudet ihmiset ryntäävät markkinoille ja hinta vain jatkaa nousuaan. Kauppalehtikin kirjoittelee Bitcoinin arvosta vähintään kerran viikossa. ”Kannattaako Bitcoiniin sijoittaa?” on varmasti monen vakiokysymys. Milloin hintaralli loppuu? Jokainen realistinen henkilö tietää, että hintaralli tulee loppumaan ennemmin tai myöhemmin. Päivämäärä tai vähintäänkin hinta milloin se tapahtuu, on varmasti m

Talous-/sijoitusbloggarin valta

Kuva
* Edellinen kirjotukseni Goforen annista sai minut miettimään sijoitusbloggarin vaikutusvaltaa. Miten paljon tahatonta valtaa sijoitusbloggarilla on? Hyvin harva sijoitusbloggarihan on mikään sijoittamisen ammattilainen, emmekä siis saa tarjota sijoitusneuvoja muille sijoittajille. Missä vaiheessa sijoitusbloggari on saavuttanut tarpeeksi suuren arvostuksen, että ihmiset alkavat ottaa hänen mielipiteitään neuvoina? Vaikka blogista löytyisikin disclaimeri missä sanotaan, että kirjoittaja ei ole sijoitusalan ammattilainen, joten kirjoituksia ei tule ottaa sijoitusneuvona, missä määrin ihmiset sitä kumminkin tekevät? Tietenkin moni tätä lukeva ymmärtää, että muiden kirjoitukset pitää vähintäänkin ottaa vastaan varoen, mutta kuinka moni ei ymmärrä tai unohtaa huomioida sen tehdessään päätöstä sijoittamisessa? Ihminen on sosiaalinen eläin, niin kuin usein sanotaan. Se tarkoittaa sijoittamisessa, että omia mielipiteitä vahvistetaan muiden mielipiteiden avulla ja muiden toimintaa s

Gofore listautumisanti – Turhauttavan kallista

Kuva
Olen odotellut Goforen listautumista siitä saakka, kun he ensimmäistä kertaa ilmoittivat aikeistaan joskus alku vuonna. Gofore on yksi mielenkiintoisimmista yrityksistä teknologia alalla, vaikkei kumminkaan oma suosikkini. Yrityksen omistaminen on houkutteleva ajatus, koska se on mielestäni yksi pääkandidaatti olemaan seuraava suuri teknologia yritys Suomesta. Tilanne listautumisessa on kumminkin epämiellyttävä, eli selvästi ylihinnoiteltu osake kasvuyhtiössä. Kysymys kuuluukin, ostaako nyt vai myöhemmin? Gofore on tosiaan yksi nopeimmin kasvavista teknologia yrityksistä suomessa. Sen viime vuosien kasvuvauhti on ollut hyvä, mutta pystyykö se ylläpitämään sitä? Yritys on aloittanut toimintansa jo 2002, mutta kasvu on alkanut vasta 2010-luvulla. Tai ainakin näin päättelen, kun katson talouden historian tietoja. Vuoden 2012 liikevaihto oli vain 3,5 miljoonaa. Eli 10 ensimmäistä vuotta yhtiö lähes kituutti eteenpäin. Mikä on muuttunut? Suomen talous vai yrityksen kyky kasvaa? E