Onko velallinen köyhä?



Moni välttelee velkaantumista ja toivoo, että ei joutuisi ottamaan velkaa. Monille velkaantuminen on pakollinen paha. Osa sotkee oman taloutensa täysin velkakierteellä. Kun asiaa miettii tästä näkökulmasta niin kuulostaa siltä, että velallinen on köyhä tai lähes köyhä, kuka on pakotettu tilanteeseen missä hänen on otettava lainaa. Onko asia kumminkaan näin? No ei, ainakaan jos minulta kysytään.

Velkahan ei tietenkään tee ketään rikkaammaksi, mutta ei se myöskään tee kenestäkään köyhää. Oikein käytetty mahdollisuus ottaa lainaa on itseasiassa tehokas tapa vaurastua. Suomessa varsinkin ajatellaan, että elämme kierteessä, missä ensiksi kouluttaudumme, menemme töihin, otamme lainaa, ostamme asunnon, maksamme lainaa kunnes pääsemme siitä eroon ja sitten jäämme eläkkeelle ja kuolemme. Jossain tuossa välissä tietenkin annamme saman taakan jollekin muulle, kasvattamalla perhettämme. Mustavalkoisesta ajattelusta puhumattakaan… Moni ei tajua, että juuri se laina mahdollistaa sen asunnon ostamisen, vaurauden kasvatuksen. Lisäksi moni ei joko tiedä tai ajattele, että raha lisää rahaa. Yleensä tämäkin käännetään negatiiviseen muotoon ”rikkaat rikastuvat” ja tietenkin kolikon kääntöpuoli. Entä jos lainan mahdollistaman vaurauden käyttäisi hyväksi?

En yritä väittää, että jokaisen kannattaisi ottaa velkaa niin paljon, kuin vain saa. Se on varmasti monille hölmö liike, mikä vain johtaa velkakierteeseen. Haluan kumminkin huomauttaa, että velka ei aina ole se paha asia mikä siitä tehdään. Velattomuudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta velattoman on vaikea vaurastua. Sen tietää lähes jokainen joka on vaurastunut muulla, kuin suoralla työnteolla (otan tässä huomioon kaiken tyyppisen työn urheilusuorittajista yritysjohtoon). Tosin moni työnteolla vaurastunutkin on todennäköisesti ollut tekemisissä lainan kanssa jossain vaiheessa, ehkä ei henkilökohtaisesti, mutta esim. yrityslainan kautta.

Miten siis lainalla voi vaurastua? Laina oikein käytettynä on vipu, mikä mahdollistaa vaurauden kasvatuksen tehokkaammin. Asuntolainakin voi olla eräänlainen vipu. Se ei itsessään kasvata omaisuuttasi, mutta se mahdollistaa keskittymisen siihen mikä kasvattaa vaurautta. Voit maksaa lainaa pois ja lopulta omistat koko asunnon, samalla voit kerryttää säästöön rahaa minkä voit sitten sijoittaa. Se onko tehokkainta omistaa omaa asuntoa vai vuokrata asunto muilta on toinen juttu. Mielestäni laina on joka tapauksessa tehokas tapa lisätä omaa vaurautta, vaikka ei sitten omaa asuntoaan ostaisikaan. Yksi mahdollisuushan on sijoituslaina tai ns. velkavipu. Siinä velkaa otetaan sijoittamista varten ja kulujen jälkeen käteen jäävä arvonnousu ikään kuin synnyttää rahaa tyhjästä.


Kirjoituksen tarkoituksena ei ole kumminkaan pohtia velkavivun tehokkuutta vaan velan luonnetta. Palataksemme alkuun, velka ei mielestäni tee köyhäksi. Velkaa kannattaa arvostaa mahdollisuutena, mutta se vaatii seurantaa, eikä sitä voi jättää omaan arvoonsa. Moni pitää velkaa pahana, vaikka ilman sitä he eivät olisi ikinä voineet ostaa omaa asuntoa. Velasta eroon pääseminen nähdään vain rikkaiden huvina, vaikka moni ”rikas” tai vauras on oikeastaan ymmärtänyt velan merkityksellisyyden ja he eivät välttämättä edes ikinä halua eroon velasta. Se on heille työkalu. Muut tekevät siitä taakan. Elämä on täynnä valintoja. Jotkut elävät mieluiten riskittä, jotkut ottavat harkittuja riskejä ja jotkut harkitsemattomia. Onko näistä joku oikea tie? Siihen en osaa vastata. On kumminkin hyvä huomata, että siinä missä toinen näkee taakan, toinen näkee mahdollisuuden.


Kuvalähde: Pixabay - OpenClipart-Vectors

Kommentit

  1. Itellä oli mantrana jo lapsuudesta asti, että mitä enemmän on velkaa nuorena niin sitä enemmän on omaisuutta vanhana. Iän myötä on tullut ymmärrystä ettei ne kaikki lainat ole saman arvoisia. Kulutusluotot ym pois, mutta silti tuo mantra on edelleen totta. Viisaasti lainaa niin varallisuus kasvaa itsestään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiettyyn pisteeseenhän tuo varmasti onkin totta. Tosin jos lainaa on liikaa, niin silloin voi käydä hullusti, esimerkiksi korkojen noustessa. Mutta viisaasti otettu ja hoidettu laina on usein mahdollisuus kasvattaa varallisuutta.

      Poista
  2. Velka on vaikea laji tajuta. Minä tajusin sen vasta noin viisi vuotta sitten. Ennekin olin lukenut ja muka ymmärtänyt sen. Mutta hutiinhan se meni. Lopullinen ymmärrys tuli kun oston yksiön bullet lainalla ja yli 70 % velkavivulla. Riskiähän tuohon liittyy. Mutta kun kaikki menee hyvin niin tuotto on tosi hyvä. Toisaalta nykyään ihan korkein velkavipu koko sijoitusmassalleni on 40%. Enempää riskiä en uskalla ottaa. Ja tuo 40 % on alkanut mietityttää. Onko se liikaa. Ehkä kestän sen nyt hetken, mutta vähennän kyllä velkavipua esim 35 %.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkea velkaprosentti tuskin on ongelma tällä hetkellä, mutta on hyvä miettiä mitä käy jos korkoprosentit nousevat 3-5%. Ehkä vielä varmuuden vuoksi miettiä mitä käy jos korkoprosentti kipuaa hurjiin lukemiin 6-8%? Jos vastaus on: "joudun vararikkoon", niin on hyvä mahdollisuus, että lainaa on liikaa.

      Riskiähän lainaan aina liittyy, mutta hyvä silti varautua siihen jos se toteutuu :)

      Poista
    2. On myös mahdollista että näin matalat korot ovat ns. "new normal".

      Poista
    3. Onhan se mahdollista. Mutta ei siihen toivoon kannata tuudittautua. :)

      Poista
    4. Minä en uskalla ajatella, että alhaiset korot ovat 'new normal'. Vaikka voivathan korot olla alhaalla pitkäänkin. Riskinä kuitenkin kartoitan, että pärjään kun korot nousevat esim 8 %.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€