Sijoittamisen psykologia sarja – Ankkurointi


*

Ajattelin aloittaa kirjoittamaan psykologia sarjaa sijoittamisesta, koska itse pidän sijoittamisen psykologian analysoimisesta. Toivottavasti muutkin pitävät sarjan sisällöstä, niin että en kirjoita sarjaa vain itselleni, kerta olen onnistunut jo saavuttamaan pienen lukijakunnan.

Ankkurointi, tai tarkemmin psykologinen ankkuri, johtaa usein ajatteluvirheisiin. Yksinkertaisimmillaan psykologinen ankkuri toimii, kuin oikea ankkuri, heität sen johonkin kohtaan ja sen jälkeen mitä kauemmaksi liikut siitä, sitä enemmän mietit, että milloin olet liian kaukana ankkuristasi. Sijoittamisessa helpoin esimerkki on ostohinta, millä ostat osakkeita. Kun olet kerran ostanut osakkeita, olet heittänyt oman psykologisen ankkurisi ja jatkossa tulkintasi osakkeen hinnasta on hyvin helposti sidottuna tähän hintaan.

Mitä haittaa siitä sitten on? No ensinnäkin, kun osake laskee tämän ali, vaikka arviosi osakkeen hinnasta olisi ollut oikea, niin sinua alkaa epäilyttää enemmän ja enemmän, kun markkinahinta laskee alemmas ja alemmas. Tässä vaiheessa voit ajatella, että nyt analyysisi meni aivan pieleen, vaikka tosiasiassa analyysisi saattaa nyt olla vain parempi. Sama toimii tietenkin toisin päin myös. Kun osakkeen hinta nousee, käsityksesi hyvästä sijoituksestasi vahvistuu ja saatat unohtaa, että yrityksen edellytykset eivät vastaa nykyistä arvostustasoa. Se mitä teet siinä vaiheessa, onkin taas toinen asia.
Toisenlainen ankkurointi on luottaminen vanhaan tietoon, eli katsot historiallista hintakehitystä ja luotat siihen, että yritys kasvaa, koska se on kasvanut ennenkin. Unohdat mahdollisesti tärkeät asiat, mitkä vaikuttivat kurssinousuun historiassa, tai et edes tiedä niitä. Eli vertaat nykyistä markkinahintaa vanhaan markkinahintaan ja annat sen johdattaa omaa ajatustasi. Tässä tilanteessa on hyvä huomata, että kyseinen toimintatapa ei ole aina väärä. On vain hyvä huomata, että saatat tehdä päätöksiä liian kevyin perustein, kun tutkit historiallisia arvoja, ovathan ne vain historiaa tässä vaiheessa.

Ankkurointi ei tietenkään rajoitu sijoittamiseen, vaan ankkurointia löytää myös kaikesta muusta. Otetaan esimerkkinä myynti. Myynnissä eräs keino vaikuttaa ostajiin on hinnan asettaminen korkeammalle, kuin oikeasti oletetaan saavuttavan (ei välttämättä hyvä keino kaikessa myynnissä, mutta esim. autokauppa tai asuntokauppa). Tämä siis asettaa ankkurin myyntihinnalle, ankkurista sitten usein lähdetään tinkimään. Jos ankkuri on asetettu sopivalle korkeudelle, se johtaa siihen, että lopullinen myyntihinta tyydyttää molempia osapuolia, myyjä saa korkean hinnan asunnosta, ja ostaja saa mielestään hyvän alennuksen hinnasta. Tässä tilanteessahan oikeasti vain myyjä voittaa, koska hinta oli ankkuroitu korkealla, että ostaja luulisi onnistuvansa tinkimään hyvin. Tämä esimerkki kannattaa pitää mielessä asuntosijoittamisessa. Jos olet ostamassa asuntoa, mieti onko hinta asetettu korkealle. Jos on, tee ensimmäinen tarjous aivan liian alas. Se asettaa vastapuolellekin ankkurin, mikä vaikuttaa taas myyjään, hän ei todennäköisesti myy asuntoa ensimmäisellä tarjouksella, mutta seuraava tarjouksesi vaikuttaa paljon kohtuullisemmalta, vaikka nostaisit sitä vain kymmenyksen. On kumminkin hyvä huomata, että alkuperäinen ankkurointi vaikuttaa todennäköisesti edelleenkin itseesi myös, mutta oma lähtöhintasi helpottaa sen ”taistelemisessa”.

Ajankohtainen esimerkki ankkuroinnista, mikä vaikuttaa kaikkiin sijoittajiin, jotka ovat ajan tasalla, on markkinoiden keskimäärin korkealta tuntuvat hinnat. Media ainakin odottaa markkinaromahdusta kovasti, mikä taas lisää ankkurin voimakkuutta. Ankkuri on siis tässä tilanteessa historiallinen arvo koko markkinalle. Markkinat ovat nousseet niin voimakkaasti, että verratessa ankkuriin, on hintojen kehitys nyt huippu korkealla. Psykologinen ankkuri ei kumminkaan ole fyysinen rajoite, vaan kuvitteellinen naru mikä sen perässä on, venyy ja venyy aina enemmän ja enemmän, kunnes luovut ankkurista, esim. heittämällä uuden lähemmäs. Tietoisesti, et kumminkaan usein tätä pysty tehdä, vaan se todennäköisesti vaatii sen, että media unohtaa markkinaromahduksesta puhumisen, tai sitten markkina romahtaa. Jos markkina romahtaa, niin ankkuri taas vaikuttaa siihen, miten alas uskot sen vajoavan.

Ankkurien vaikutus on siis hyvin laaja ja ne esiintyvät hyvin monessa paikassa. Et voi välttyä niiltä, mutta voit pyrkiä ottamaan ne huomioon ja sitä kautta tekemään parempia päätöksiä. Suosittelen oikeastaan miettimään aina sijoituspäätöstä tehdessäsi, miettimään, missä tämän hetkinen ankkurini on? Mihin vertaan tätä hintaa? Perustuuko se historialliseen hintaan vai johonkin muuhun? Onko ankkuri mitenkään järkeenkäyvä ja voinko vähentää sen vaikutusta jotenkin?

* = lähde: Flickr - Manuel Ferrantte
Follow my blog with Bloglovin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Huhtikuun sijoitus: Citycon

Sijoitukseni ylittivät 50 000€